Etusivu > Uutiset > Musiikin aika tarjosi unohtumattomia konserttielämyksiä ja tilateoksia

Musiikin aika tarjosi unohtumattomia konserttielämyksiä ja tilateoksia

Musiikin aika kiittää lämpimästi kaikkia kesän 2023 festivaalista! Suuret kiitokset niin yleisölle, taiteilijoille, yhteistyökumppaneille kuin henkilökunnallemme! Viitasaarella 4.–9.7. järjestetyn festivaalin kohokohtia olivat London Sinfoniettan ja muiden huippuyhtyeiden vierailut, uusien teosten kantaesitykset ja vaikuttavat tilateokset. Ääniä ja tiloja –teeman ympärille rakennettu nykymusiikkifestivaali sai yleisöltä haltioituneen vastaanoton. Musiikin aika järjestetään seuraavan kerran 2.–7.7.2024.

Kesän suurimuotoisimmat konsertit koettiin heti festivaalin alussa 4.–5.7., jolloin London Sinfonietta esitti Hans Werner Henzen Suomessa aiemmin kuulemattoman klassikkoteoksen Voices. Yhteiskunnallisia aiheita käsittelevän suurteoksen solisteina lauloivat mezzosopraano Carina Vinke ja tenori Peter Tantsits, ja konserteissa kuultiin myös maailman kantaesitykset kuudelta kansainväliseltä nykysäveltäjältä.

Niin yleisön kuin kriitikoiden ylistämät 2000-luvun ääniä -konsertit kuullaan syyskuussa Yleisradion taltioimina YLE Radio 1:n Ajassa soi -ohjelmassa. Projekti oli osa Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelmaan kuuluvaa Sounds Now -hanketta, ja sen tilausteokset esitetään myöhemmin tänä vuonna Iso-Britanniassa Huddersfieldin nykymusiikkifestivaalilla ja Lontoon Southbank Centressä

London Sinfoniettan lisäksi Musiikin ajassa kuultiin kolmea muuta kansainvälistä huippuyhtyettä. Kanadalainen Quatuor Bozzini -jousikvartetti esiintyi sekä omassa konsertissaan että yhdessä musiikinharrastajien ja ammattimuusikoiden kanssa toteutetussa James Tenneyn In a Large Open Space -teoksessa. Viimeksi mainittu keräsi Viitasaaren kirkkoon runsaasti yleisöä nauttimaan ainutlaatuisesta ääni- ja tilateoksesta. 

Brittiläisen Riot Ensemblen Viitasaari Areenalla esittämä Georg Friedrich Haasin Solstices (Päivänseisauksia) tarjosi yleisölle yllätyksellisen ja unohtumattoman elämyksen kokonaan pimeässä konserttisalissa. Ruotsalaisyhtye Norrbotten NEOa puolestaan kuultiin sekä festivaalin päätöskonsertissa että kesän säveltäjävieraan, australialaisen Liza Limin sävellyskonsertissa. 

2000-luvun ääniä -projektin tilausteosten lisäksi festivaalilla kantaesitettiin Tuomas Kettusen Onnenpyörä, joka on Musiikin ajan ja hollantilaisen Gaudeamus -festivaalin yhteistilaus. Myös sävellyskurssin loppukonsertti tarjosi kantaesitykset kaikkiaan kymmeneltä nuorelta säveltäjältä.

John Cagen vuoden 1983 Viitasaaren-vierailua muisteltiin tänä kesänä monin tavoin. Cagen musiikkia kuultiin esimerkiksi säveltäjä-laulaja Joan La Barbaran pitämän John Cage: Song Books –kurssin loppukonsertissa, jossa kurssin opiskelijat hurmasivat yleisön Cagen Song Books –teoskokoelman osilla. Riot Ensemblen esittämänä puolestaan kuultiin Cagen muun muassa ilmastonmuutokseen kantaa ottava Weather Reports –teos. Yleisön kiinnostuksen herätti myös Viitasaari-Seura ry:n kanssa järjestetty Aina ajankohtainen John Cage –valokuvanäyttely. Viitasaarelaisen Mauri Kuokkasen ottamia Cage-kuvia esittelevä näyttely on esillä Viitasaaren kirjastossa 28.7. asti. 

Musiikin ajan ja Viitasaaren kaupungin yhdessä järjestämä Vaikuttavia ääniä –seminaari avasi näkökulmia musiikkiin ja taiteeseen yhteiskunnallisina vaikuttajina. Seminaarissa puhuttiin muun muassa taiteilijoiden ihmisoikeustilanteesta ja taiteen mahdollisuuksista ottaa kantaa ympäristökysymyksiin. Päivän aikana esiteltiin kaupungin ja Musiikin ajan yhteinen Aikamme musiikki -keskus -hanke, jonkaa tavoitteena on perustaa Viitasaarelle ympärivuotinen muun muassa taiteen, musiikkialan ja digitalisaation osaamista yhdistelevä toimija. Seminaari on yhä katsottavissa Viitasaaren kaupungin YouTube-kanavalla.

Musiikin ajan tapahtumiin osallistui tänä kesänä kaikkiaan reilut 1100 kuulijaa. 41. kertaa järjestetty festivaali on Suomen pitkäaikaisin vuosittain järjestettävä nykymusiikkifestivaali. 

Festivaali järjestetään seuraavan kerran 2.–7. heinäkuuta 2024.

LISÄTIETOJA:

Toiminnanjohtaja Kristiina Penttinen, kristiina.penttinen[at]musiikinaika.org, +358 40 564 5501

Taiteellinen johtaja Johan Tallgren, johan.tallgren[at]musiikinaika.org, +358 40 742 6345