Etusivu > Uutiset > London Sinfonietta avaa Musiikin ajan

London Sinfonietta avaa Musiikin ajan

Maailman eturivin nykymusiikkiyhtye tuo Viitasaarelle saksalaisen Hans Werner Henzen suurteoksen Voices, joka esitetään kahden konsertin kokonaisuutena 4.–5.7. ensimmäistä kertaa Suomessa. Musiikin ajan vuoden 2023 teema Ääniä & Tiloja kytkeytyy myös ajankohtaisiin uusiin ääniin, Henzen teoksen lomassa kuultaviin maailmankantaesityksiin kuudelta yhteiskunnallisesti valveutuneelta nykysäveltäjältä.

London Sinfonietta esiintyi Suomessa edellisen kerran 30 vuotta sitten. Nyt ohjelmassa oleva Henzen Voices on nykymusiikin klassikkoteos, jonka London Sinfonietta kantaesitti vuonna 1974. Teoksen solisteina esiintyvät mezzosopraano Carina Vinke ja tenori Peter Tantsits, ja konsertit johtaa kapellimestari Christian Karlsen. Konsertit pidetään Viitasaari Areenalla tiistaina 4.7. ja keskiviikkona 5.7.

Voices on 22-osainen laulusarja, jonka teksteinä on käytetty muun muassa Bertolt Brechtin, Heinrich Heinen, Ho Tši Minhin ja useiden kuubalaisten ja afroamerikkalaisten runoilijoiden kirjoituksia. Lauluilla on vahvasti yhteiskunnallinen sisältö, ja ne käsittelevät monia pysyvästi ajankohtaisia teemoja, kuten sortoa ja vieraantumista. Monikielisessä teoksessa kuullaan laulukielinä niin saksaa, englantia, espanjaa kuin italiaa. Myös soitinvalikoima on poikkeuksellisen laaja: London Sinfoniettan muusikot soittavat peräti 70 eri instrumenttia huiluista banjoon ja harmonikkaan, ja esityksessä käytetään myös elektroniikkaa.

Henzen teosta kommentoi kuusi uutta kantaesitystä, joiden säveltäjät ovat multi-instrumentalistinakin tunnettu yhdysvaltalainen Tyshawn Sorey, ukrainalainen Anna Korsun, brittiläis-ruandalainen Auclair, sveitsiläis-nigerialainen Charles Uzor, suomalainen Riikka Talvitie ja brittiläinen Mariam Rezaei. Uudet teokset kuullaan Voices -laulusarjan osien välissä, ja myös niiden aiheet liittyvät ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Teokset ovat Musiikin ajan ja brittiläisen Huddersfieldin nykymusiikkifestivaalin yhteistilauksia. Ne ovat osa EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta rahoitettua Sounds Now -hanketta, ja London Sinfonietta esittää ne myöhemmin Huddersfieldissä ja Lontoon South Bank Centressä.

2000-luvun ääniä I -konsertissa Viitasaari Areenalla tiistaina 4.7. klo 19 kuullaan Voices -kokonaisuuden ensimmäinen puolisko. Avajaiskonserttia edeltää Viitasaaren kaupungintalolla järjestettävä seminaari, jossa puhujina ovat mm. Riikka Talvitie ja Artists at Risk -organisaation perustaja Marita Muukkonen. Kokonaisuuden toinen osa esitetään 2000-luvun ääniä II -konsertissa Areenalla keskiviikkona 5.7. klo 19. 

Musiikin aika -festivaali järjestetään Viitasaarella 4.–9.7. Vuosittainen nykymusiikkifestivaali täyttää tänä kesänä jo 41 vuotta. Joistakin ennakkotiedoista poiketen festivaali päättyy jo sunnuntaina 9.7. Koko festivaaliohjelma julkaistaan seuraavissa uutiskirjeissä, ja lipunmyynti avautuu touko-kesäkuun vaihteessa.

Lisätietoja:
Tiedottaja Sampsa Heiniö, press.musiikinaika@gmail.com, +358 40 671 2977
Taiteellinen johtaja Johan Tallgren, johan.tallgren@musiikinaika.org, +358 40 742 6345

www.musiikinaika.org