London Sinfonietta ja Hans Werner Henzen Voices, Riot Ensemblen konsertti pimeässä, Joan La Barbara ja John Cage – nämä ja monta muuta huippuhetkeä koet Viitasaarella 4.–9. heinäkuuta. Musiikin aika -festivaalin alkuun on enää viikko, joten nyt on oikea aika ostaa liput ainutkertaisiin elämyksiin.
Festivaalin aloittaa London Sinfoniettan huippuvierailu 4.–5. heinäkuuta. Maailmankuulu nykymusiikkiyhtye vierailee Suomessa ensimmäistä kertaa 30 vuoteen, ja nytkin vain Viitasaarella! Ohjelmassa on saksalaisen Hans Werner Henzen laulusarja Voices, jonka yhteiskunnallisesti latautuneet laulut käsittelevät monia pysyvästi ajankohtaisia aiheita. Kahden konsertin kokonaisuus täydentyy uusilla kantaesityksillä, jotka ottavat rohkeasti kantaa muun muassa ympäristökysymyksiin ja muihin aikamme haasteisiin.
Solisteina 2000-luvun ääniä -konserteissa esiintyy kaksi huippulaulajaa, hollantilainen mezzosopraano Carina Vinke ja amerikkalainen tenori Peter Tantsits. Carina Vinken laaja-alainen ohjelmisto yltää barokista nykymusiikkiin, ja hän on esittänyt paljon muun muassa Gustav Mahlerin musiikkia. Peter Tantsits puolestaan on valloittanut maailman konserttisalit ja oopperalavat Berliinin Filharmoniaa ja Milanon La Scalaa myöten sekä esiintynyt Suomessa muun muassa Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Konsertit johtaa kapellimestari Christian Karlsen. YLE Radio 1 taltioi konsertit.
Vuoden teema Ääniä ja tiloja tuo Musiikin aikaan monta muutakin mielenkiintoista tapahtumaa. Brittiläinen Riot Ensemble toteuttaa Viitasaari Areenalla lauantaina 8.7. konsertin täysin pimeässä konserttisalissa. Ainutlaatuinen kokemus luo vahvan kontrastin ympäröivään valoisaan kesäiltaan.
Amerikkalainen säveltäjä-laulaja Joan La Barbara on äänenkäytön virtuoosi, jonka esityksissä perinteinen laulutekniikka lyö kättä erikoisefektien, kuten huokausten, huutojen ja kuiskausten kanssa. La Barbara esittää Viitasaarella oman musiikkinsa lisäksi pitkäaikaisen kollegansa John Cagen teoksia. Musiikin ajassa nähdään myös valokuvanäyttely, jossa muistellaan Cagen vuoden 1983 Viitasaaren -vierailua.
John Cagen musiikkia on ohjelmassa myös muun muassa perjantaina 7.7., jolloin Riot Ensemble esittää Cagen ilmastonmuutokseen kantaa ottavan teoksen Lecture on the Weather. Samassa konsertissa saa kantaesityksensä Tuomas Kettusen teos Wheel of Fortune (Onnenpyörä), joka on Musiikin ajan ja hollantilaisen Gaudeamus-festivaalin yhteistilaus.
Musiikin ajassa vierailevat myös kanadalainen jousikvartetti Quatuor Bozzini ja ruotsalaisyhtye Norrbotten NEO, joita kuullaan useissa konserteissa festivaalin aikana.
Konserttien lisäksi tarjolla on paljon mielenkiintoista puheohjelmaa. Yhteistyössä Viitasaaren kaupungin kanssa järjestettävä Vaikuttavia ääniä –seminaari 4.7. pohtii musiikin ja taiteen roolia yhteiskunnallisina vaikuttajina. Kesän säveltäjävieras, australialainen Liza Lim keskustelee omasta musiikistaan taiteellisen johtajamme Johan Tallgrenin kanssa sävellyskonserttinsa jälkeen perjantaina 7.7. John Cagen vierailusta ja musiikista puolestaan puhutaan valokuvanäyttelyssä sunnuntaina 9.7. Näihin ja muihin puheohjelman tapahtumiin on vapaa pääsy, ja koko oheisohjelman löydät verkkosivuiltamme.
Musiikin ajan liput ovat myynnissä Lippupisteessä. Yksittäislippujen lisäksi tarjolla on koko festivaalin kattava festivaalipassi sekä edullisia päivälippuja. Tutustu koko ohjelmaan verkkosivuillamme osoitteessa musiikinaika.org, ja osta liput Lippupisteen verkkokaupasta. Tervetuloa Viitasaarelle 4.–9. heinäkuuta!
LISÄTIETOJA:
Tiedottaja Sampsa Heiniö, press.musiikinaika@gmail.com, +358 40 671 2977
Taiteellinen johtaja Johan Tallgren, johan.tallgren@musiikinaika.org, +358 40 742 6345