Etusivu > Uutiset > Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Hyvä Musiikin ajan ystävä,

Haastavasta vuodesta ja kesällä peruuntuneesta festivaalista huolimatta Musiikin ajan vuoteen 2020 on sisältynyt myös paljon hyvää. Vuoden aikana tapahtuneiden positiivisten asioiden ansiosta ensi vuosi näyttää huomattavan valoisalta, ja odotamme jälleen voivamme järjestää festivaalin kesällä 2021. Tässä muutamia hyviä uutisia vuodelta 2020!

EU-hankkeiden myötä yhteistyötä ympäri Eurooppaa

Musiikin aika on ollut mukana EU:n Luova Eurooppa -ohjelmaan kuuluvassa ULYSSES-nykymusiikkihankkeessa vuodesta 2012 alkaen. Kesäkuussa hankkeelle myönnettiin lokakuussa alkanut jatkorahoitus vuosille 2020–2024. Verkostoon kuuluvien yhdentoista toimijan kesken jaetaan yhteensä 2 000 000 €, josta Musiikin ajan osuus on noin 165 000 €.

Pariisissa toimivan IRCAM-keskuksen johtama ULYSSES-hanke sisältää mm. residenssejä nuorille säveltäjille ja muusikoille, nuorista taitelijoista koostuvien yhtyeiden residenssejä, vuosittain koottavan Ulysses Ensemblen kiertueita, tilausteoksia, kursseja sekä erilaisia yhteisöllisiä projekteja. Uusia partnereita syksyllä alkavassa hankkeessa ovat yksi Euroopan vanhimmista nykymusiikkifestivaaleista Varsovan Syksy sekä Mixtur-festivaali Barcelonasta.

Musiikin aika on mukana ainoana suomalaisena partnerina myös toisessa suuressa Sounds Now -nimisessä Luova Eurooppa -hankkeessa, jonka oli määrä alkaa Musiikin ajan osalta tänä kesänä. Hanke keskittyy kuratoinnin mahdollisuuksiin ja haasteisiin moniäänisessä Euroopassa. Sukupuoli, etnisyys, uskonto ja tausta sekä lavalla että yleisössä haastavat vallalla olleet valtarakenteet ja käytännöt. Hanke nostaa esille hyviä käytäntöjä ja esimerkkejä positioinneista nykymusiikkikentällä, mutta tiedostaa myös toivotun poliittisesti korrektin konfliktuaaliset haasteet. 

EU-hankkeiden kotisivut löytyvät osoitteista www.ulysses-network.eu ja https://www.sounds-now.eu.

Koneen säätiöltä merkittävä nelivuotinen avustus

Koneen säätiön hallitus myönsi marraskuun lopulla Musiikin ajalle merkittävän avustuksen vuosille 2021-2024. Hankkeen nimi on Kuratointi ja aktivismi nykymusiikkikentällä – moninaisia ääniä Musiikin ajassa, jota Koneen säätiö avustaa neljän vuoden aikana yhteensä 190 000 eurolla.

Hankkeen taiteelliset tuotannot esittelevät vallankumouksellisuuden ja aktivismin eri ilmaisuja musiikkikentällä tänään ja kylmän sodan aikana. Tuotantoja tilataan yhteistilauksina Sounds Now- ja ULYSSES-verkostoissamme mukana olevien festivaalien kanssa ja niissä on mukana suomalaisia tekijöitä. Taiteellisten tuotantojen lisäksi hankkeen puitteissa tullaan järjestämään tulevina vuosina residenssejä, työpajoja, kursseja ja erilaisia keskustelutilaisuuksia festivaalien yhteydessä.

Strategiatyö käynnissä

Kesäakatemian hallitus aloitti syksyllä festivaalin strategian kirkastamisprosessin. Merkittävä osa strategiatyötä on festivaalin eri sidosryhmien kuuleminen ja huomiointi osana festivaalia. Marraskuussa järjestimme yhdessä Maaseudun sivistysliiton kanssa virtuaalisen työpajan Viitasaaren alueen toimijoiden kanssa ja keväällä strategianluomisprosessi jatkuu kansallisten sidosryhmiemme kanssa. Strategiatyö linkittyy ja on osa festivaalin valmistelua 40-vuotisjuhlavuoteemme 2022.

Kesä 2021 – miltä se näyttää?

Kesän 2021 suunnittelu on käynnissä ja lähdemme siitä, että festivaali tullaan kesällä toteuttamaan tavalla tai toisella. Mahdollisten matkustus- ja kokoontumisrajoitusten johdosta moni asia on vielä ratkaistava, mutta onneksi valoa tunnelin päässä jo näkyy! ”Kokeellisena ja ketteränä festivaalina – joka julkaisee kesän ohjelman vasta toukokuussa – voimme aidosti miettiä festivaalin muotoa ja kokeilla asioita tavalla, jolla suuret tekijät eivät voi, ja ehkä ensi kesältä opimme jotain, josta voi olla hyötyä seuraaville vuosille” festivaalin taiteellinen johtaja Johan Tallgren toteaa. ”Se, että meillä on kaksi eurooppalaista verkostoa, joiden kanssa olemme aktiivisesti yhteydessä erinäisistä ratkaisuista tänä aikana, merkitsee paljon”  hän lisää. 

Tulevan kesän kurssit julkaistaan vallitsevan pandemiatilanteen johdosta jonkin verran myöhemmin kuin mihin on viime vuosina totuttu. 

Toimisto

Musiikin ajan taustayhdistys Viitasaaren kesäakatemia ry:n toiminnanjohtajana aloittaa 1.1.2021 filosofian maisteri Kristiina Penttinen. Pihtiputaalla asuva Penttinen on toiminut intendenttinä Tampereen ja Joensuun kaupunginorkestereissa sekä Merikanto-opiston apulaisrehtorina. Nykyisin hän tekee väitöstutkimusta Jyväskylän yliopiston musiikin, taiteen ja kulttuurintutkimuksen laitoksella. Lisää voit lukea tästä.

Musiikin ajan 39. festivaalin päivämäärät ovat 6.-12.7.2021. Toivomme silloin kohtaavamme Viitasaarella!

Toivotamme hyvää juhlakautta ja kiitämme kuluneesta vuodesta!