Etusivu > Uutiset > Toinen kansainvälinen Rautavaara-sävellyskilpailu julkistettu

Toinen kansainvälinen Rautavaara-sävellyskilpailu julkistettu

Kansainvälinen Einojuhani Rautavaara -kamarikuorosävellysworkshop ja -kilpailu tarjoaa säveltäjille mahdollisuuden työskennellä tiiviisti ammattikamarikuoron kanssa.

Einojuhani Rautavaara -kuorosävellysworkshopiin ja -kilpailuun haetaan osallistujiksi nuoria säveltäjiä ympäri maailmaa. Osallistujat työskentelevät Helsingin kamarikuoron ja kansainvälisesti tunnetujen säveltäjien Beat Furrerin ja Jukka Tiensuun kanssa workshopissa marraskuussa 2015 ennen lopullisen kilpailusävellyksen kirjoittamista. Loppukilpailu järjestetään Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla 6. heinäkuuta 2016.

Kansainvälinen tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii säveltäjä Georg Friedrich Haas, valitsee Einojuhani Rautavaara -palkinnon voittajan. Palkinto sisältää 7000 euroa, voittajateoksen esityksen Helsingin kamarikuoron konserttikaudella 2016–2017 ja tilauksen kirjoittaa 12-minuuttinen teos Helsingin kamarikuoron konserttikaudelle 2017–2018. Sävellystilauksen arvo on 4000 euroa. Kilpailuun osallistuvien majoitus maksetaan ja he saavat kilpailulta myös tukea matkakustannuksiin.

Rautavaara -workshopin ja kilpailun järjestävät Helsingin kamarikuoro ja Musiikin aika -festivaali yhteistyössä ammattikamarikuorojen verkosto Tenso Network Europen kanssa. Workshopin ja kilpailun on perustanut Nils Schweckendiek, joka toimii myös tapahtuman taiteellisena johtajana. Tukijoina tapahtumalle toimivat sveitsiläinen Art Mentor Foundation Lucerne sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Vuonna 2012 järjestetyn ensimmäisen Rautavaara-sävellyskilpailun voittaja Zesses Seglias kehuu tapahtumaa vuolaasti: ”Helsingin kamarikuoron kanssa työskentely ylitti reilusti kilpailuun osallistuvan säveltäjän odotukset. Kilpailun prosessi mahdollisti jatkuvan kaksisuuntaisen palautteen, ja kilpailukonsertissa sain kuulla huipputasoisen esityksen teoksestani”. Kilpailun voittamisen jälkeen Segliasilta ovat tilanneet teoksen mm. Klangforum Wien ja Bregenzer Festspiele.

Kilpailun virallinen nimi

2nd International Einojuhani Rautavaara Chamber Choir Composition Workshop and Competition

Suojelija: Einojuhani Rautavaara
Perustaja ja taiteellinen johtaja: Nils Schweckendiek
Toiminnanjohtaja: Martti Anttila

Loppukilpailun tuomaristo

Georg Friedrich Haas, säveltäjä (puheenjohtaja)
Cornelia Bend, toiminnanjohtaja, SWR Vokalensemble Stuttgart
Kaspars Putniņš, kuoronjohtaja
Johan Tallgren, säveltäjä, festivaalinjohtaja

Lisätietoja

http://helsinkichamberchoir.fi/rautavaara/

Rautavaara-sävellyskilpailun toiminnanjohtaja Martti Anttila:
competition(at)helsinkichamberchoir.fi
Tel: +358503007407