Etusivu > Uutiset > Rautavaara-sävellyskilpailuun hakemuksia 34 maasta

Rautavaara-sävellyskilpailuun hakemuksia 34 maasta

Toisen kansainvälisen Einojuhani Rautavaara -sävellyskilpailun hakuaika on päättynyt. Haku herätti suurta kansainvälistä mielenkiintoa ja hakemuksia saatiin ympäri maailmaa yhteensä 34 eri maasta. Suurin määrä hakemuksia lähetettiin Italiasta (9 kpl), Yhdysvalloista (7 kpl), Englannista (6 kpl), Saksasta (5 kpl) ja Suomesta (5 kpl), mutta hakemuksia lähetettiin myös Väli-Amerikasta, Afrikasta, Lähi-idästä sekä useista Etelä-Amerikan ja Aasian maista. Hakemuksia kilpailuun saapui yhteensä 72 kappaletta eli hakijamäärä kasvoi selvästi vuonna 2012 järjestetystä edellisestä Rautavaara-kilpailusta.

Saapuneiden hakemusten perusteella Rautavaara-kilpailuun valitaan viisi hakijaa. Osallistujat valitsee tuomaristo, johon kuuluvat säveltäjä Perttu Haapanen, säveltäjä ja musiikkitieteilijä Leo Samama sekä kilpailun taiteellinen johtaja Nils Schweckendiek. Valittujen viiden osallistujan nimet julkaistaan lokakuun 2015 alussa.
Marraskuussa 2015 osallistujat saapuvat Suomeen hiomaan kilpailuteoksiaan: osallistujat työskentelevät Helsingin kamarikuoron kanssa ja saavat opetusta säveltäjä Ondřej Adámekilta ja Jukka Tiensuulta. Työpajan jälkeen osallistujat säveltävät teoksensa Rautavaara-kilpailua varten. Kilpailun voittaja kuittaa 7000 euron rahapalkinnon, voittajateoksen esityksen Helsingin kamarikuoron ohjelmistossa sekä uuden teostilauksen Helsingin kamarikuorolle. Kansainvälinen tuomaristo, jonka puheenjohtajana toimii säveltäjä Georg Friedrich Haas, valitsee Einojuhani Rautavaara -palkinnon voittajan loppukilpailussa Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla 6. heinäkuuta 2016.
Rautavaara-kilpailun järjestävät Helsingin kamarikuoro ja Musiikin aika -festivaali yhteistyössä ammattikamarikuorojen verkosto Tenso Network Europen kanssa. Tukijoina tapahtumalle toimivat sveitsiläinen Art Mentor Foundation Lucerne sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.
Lisätietoja: