Viitasaaren kaupunginvaltuusto teki kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti kokouksessaan 11.9.2017 periaatepäätöksen Musiikin aika -festivaalin tukemisesta vuosittain 35 000 eurolla vuosien 2018 – 2021 aikana. Päätöksestä äänestettiin, ja kaupunginhallituksen esitys voitti luvuin 22-5 kokouksessa tehdyn ehdotuksen, jonka mukaan pitkäaikaista sitoumusta ei tehdä vaan päätetään asiasta joka vuosi erikseen. Lopullinen avustussumma vahvistetaan joka tapauksessa vuosittain kaupungin talousarvion käsittelyn yhteydessä.
Kaupunginhallitus totesi perusteluissaan, että että Musiikin aika -tapahtuma edistää koko kaupungin vetovoimaa ja elinvoimaisuutta sekä markkinoi laajasti Viitasaarta kansallisesti ja kansainvälisesti. Toiminnanjohtaja Vilja Ruokolainen oli esittelemässä tapahtumaa sekä kaupunginhallitukselle että kaupunginvaltuustolle.
Musiikin aika –festivaalin taustayhdistys Viitasaaren kesäakatemia ry iloitsee kaupungin osoittamasta voimakkaasta tahtotilasta jatkaa festivaalin tukemista, ja jatkaa innolla yhteistyön suunnittelemista tulevien tapahtumien osalta.