Viitasaaren Kesäakatemian sävellyskurssi 2.–7.7. on tarkoitettu edistyneille musiikin opiskelijoille ja musiikin ammattilaisille. Opetuskieli on englanti. Kurssi sisältää luentoja ja yksityistunteja. Kurssille on ikäraja. Hakijan tulee olla syntynyt 1.7.1991 tai sen jälkeen.
Voit hakea kurssille joko
1) säveltämään uuden teoksen, joka kantaesitetään Musiikin ajassa sunnuntaina 7. heinäkuuta. Teoksen esittää kamariyhtye (Decoder Ensemble ja International Ensemble Modern Academy) tai
2) ilman, että osallistut kantaesityksen säveltämiseen.
Käytettävissä olevat kamarikokoonpanot ilmoitetaan valituille osallistujille.
Sävellyskurssin hakuaika on päättynyt. Kurssille hakeneille ilmoitetaan viikon 12 aikana.
Jesper Nordin
Kurssin opettajana toimii Jesper Nordin (synt. 1971 Tukholmassa), joka on yksi Ruotsin johtavista säveltäjistä.
Nordin on saanut paljon kansainvälistä huomiota viime vuosina. Hänen musiikillaan on vahvoja vaikutteita ruotsalaisesta kansanmusiikista, rockista ja improvisaatiosta. Nordinin sävellyksiä on esitetty ympäri maailmaa mm. Esa-Pekka Salosen, Daniel Hardingin ja Kent Naganon johdolla. Teoksia on kuultu esimerkiksi Martin Fröstin, Pekka Kuusiston ja Malin Bromanin esittäminä.
Nordinin musiikki kuuluu johtavien nykymusiikkiyhtyeiden ohjelmistoon. Sitä ovat esittäneet mm. Ensemble Intercontemporain, ensemble recherche, L’Itineraire, Quatuor Diotima, Talea ja The San Francisco Contemporary Music Players. Teoksia ovat tilanneet ja esittäneet myös mm. San Francisco Symphony, Orchestre Philharmonique de Radio France, BBC Scottish Symphony Orchestra, Sinfonieorchester Basel, Royal Stockholm Philharmonic sekä Suomen ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterit.
Nordinin perustaman yrityksen, Reactional Musicin iOS-sovelluksia Gestrument ja ScaleGen käytetään maailmanlaajuisesti eri musiikkigenreissä niin ammattilaisten kuin harrastajienkin keskuudessa.
Hakemukseen tarvitset seuraavat liitteet:
– CV tai vastaava aiemman sävellystyön kuvaus, PDF-muodossa tai linkkinä
– Aiempien sävellysten partituurit (2–3 kappaletta, PDF)
– Omien sävellysten äänitteet (mp3, mp4).
Kurssin hinta:
390/350 €
Kurssimaksu sisältää osallistumisen kurssille sekä sisäänpääsyn Musiikin ajan 2024 konsertteihin.
Mahdolliset kysymykset ja lisätiedot:
Taiteellinen johtaja Johan Tallgren, johan.tallgren@musiikinaika.org, +358 40 742 6345