Vuoden synkimpänä päivänä on hyvä muistaa, että ominaisinta Musiikin ajalle on valo ja siihen linkittyvä valaistuminen, sanan monessa merkityksessä. Menneenä viikkona olen istunut muutamassa zoom-kokouksessa suunnittelemassa mahdollista jatkoyhteistyötä Musiikin ajassa aikaisemmin vierailleiden taiteilijoiden kanssa. Usein mullistavin kokemus heille on ollut heinäkuun loputon valo, oli kesä sitten lämmin tai viileä. Kesä tarkoittaa sitä, että kaikki asiat näkyvät, pölyt ja muut sotkut. Vuosien varrella Viitasaaren areena tai kirkko on täytynyt saada täysin pimeäksi tiettyä teosta varten. Se on usein heinäkuussa suuri tuotannollinen haaste.
Festivaali, joka keskittyy nykyilmiöihin, ei voi piilottautua imperialismin ajan peilisaleihin, nostalgiaan ja kynttilänvaloon, vaan joutuu elämään oman aikansa haasteiden ja kysymysten kanssa. Ajassa elävä ohjelma ei ole kirjasto historiaan jääneitä mestariteoksia, joita tulkitaan, löydetään ja kierrätetään, vaan oman aikamme teoksia, jotka kohdataan ensimmäistä kertaa. Ensiesityksistä toivottavasti niin moni kuin mahdollista pääsee osaksi uudelleen löytämisen kiertoa. Aikana, jona paradoksaalisesti imperialismi näyttää tekevän paluuta ja kriisiytymisestä on tullut uusi normaali, aikamme teosten aiheet ymmärrettävästi eivät ole helppoja.
Muistan kun pari vuotta sitten keskellä covid-haasteita mietimme festivaalin teemaa ja nimeä. Silloin kollega muistutti, että murros-aiheinen festivaali oli jo tehty Musiikin ajassa 2000-luvulla, joten aiheena murros oli jo tavallaan käsitelty. Itse tuumailin silloin, että kyseiselle aiheelle varmaan tulisi pariinkin otteeseen tarve vielä lähivuosina. Pelkään, että useimmilla valistuneilla ja aikaansa seuraavilla festivaaleilla aihe tulee ohjelmasuunnittelussa näkymään hyvinkin kauan.
Hyvä kuva ajastamme lienee Liisa peilimaassa Lewis Carrollin tarinassa. Liisa kohtaa punaisen kuningattaren, joka avaa oman valtakuntansa eroavaisuuksia verrattuna Liisan maahan. ”Täällä sinun pitää juosta niin nopeasti kuin pystyt, jotta pysyisit paikallasi. Jos haluat päästä johonkin muualle, sinun on juostava vähintään kaksi kertaa nopeammin kuin muut.”
Kulttuurissa todellinen uusiutuminen tapahtuu juuri näissä asetelmissa: tilanteet ovat pakon sanelemia, niissä ei ole mitään romanttista, ne linkittyvät yhteiskunnallisiin kriiseihin, uusiin teknologioihin, pelkoihin tai tiukentuneeseen rahoitukseen. Tänään oman aikamme ihme- ja peilimaassa harva asia on kuin ennen. Kukaan hyvä ihminen ei toivoisi vastaavanlaista haastetta toiselle. Haastattelussa pelosta ja kriiseistä ohjaaja Peter Sellars valistaa kollegaa siitä, että apokalyptisen nykyisen jälkeen yhteiskunta ja maailma jatkuvat aina, joten jälleenrakentamisen haasteeseen ja juoksuun on hyvä varautua. Puhdistava uusiutuminen ja kriisi etenevät usein käsi kädessä, ja kulttuuri ja taide ovat aina tämän asetelman keskiössä. Ehkä meidän ei tulisikaan sinisilmäisesti toivoa uudistumista, sillä silloin toivomme tavallaan kylkiäisenä mukana tulevaa kriisiä? Loppupeleissä kulttuurille ja taiteelle ei tässä anneta optioita. Nykymusiikkia syytetään aina vaikeudesta, mutta tänään yhteiskunta ei erityisemmin helpota nykymusiikin haastetta.
Kesän festivaalin jälkeinen aika ja syksy ovat aina reflektion, varainhankinnan ja tulevan suunnittelua, festivaalimatkoja ja verkottautumista. Suuria odotuksen ja jännityksen kohteita olivat kaksi uutta Luova Eurooppa -hakemusta, joissa olimme mukana: Sounds Now -hankkeen jatkohakemus ja toinen pienempi hanke. Valitettavasti kumpikaan hakemus ei saanut rahoitusta; hakemuksia tuli tänä vuonna Brysseliin enemmän kuin koskaan. Haastava tilanne näkyy tänään kaikkialla, Suomessa ja muualla. Näyttää siltä, että lähivuosina pieni ja henkilökohtainen tulee olemaan pakostakin kaunista monessa paikassa. Konserteissa ja festivaaleilla käynti lähivuosina on myös niiden olemassaolon tukemista sekä jatkuvuuden ja yhdessäolon turvaamista. Epävarmuus ja yhteiskunnallisen luottamuksen mureneminen näkyvät monella tasolla, olivat kyseessä sitten todelliset ja digitaaliset informaatiosodat tai vieressä kehittyvä tekoälymoska. Monessa maassa ollaan huolestuneita rahoituksesta, joissain Euroopan maissa festivaalikollegat ovat huolestuneita taiteen autonomiasta ja siitä, miten valtio haluaa sensuroida tiettyjä aiheita ja polkea tekijöiden oikeuksia. Harva meistä olisi uskonut kyseisten oletettujen itsestäänselvyyksien palavan todellisiksi haasteiksi.
Kesän palautteet yleisöltä, työntekijöiltä ja kurssilaisilta olivat kaikki positiivisia ja työyhteisön sisäinen tunnelma oli mainio. Selvää on, että lähivuosina taidekenttä seuraa punaisen kuningattaren neuvoa: kenttä ei tule välttymään uudistumiselta, tästä ei tarvitse olla huolissaan. Päättäjien on kuitenkin tärkeää muistaa, että kuin yhteiskuntien etsiessä tietään ulos kriiseistä, kulttuurilla ja taiteella on yhteiskunnan eheyttämisessä avainrooli. On tärkeää, että taide on silloin vahvoilla ja siinä Musiikin ajan on oltava valppaana, pienenäkin toimijana. Ennen joulua on kuitenkin oikea hetki toivoa parempaa tulevaisuutta ja samalla rentoutua, jotta ensi heinäkuussa voimme taas käsittää musiikin ja yhteiskunnan yllättäviä liikkeitä aurinkoisessa Viitasaaressa.
Johan Tallgren