Musiikin ajan teemana vuonna on 2019 on Valon kielioppi – The Grammar of Light. Teema ammentaa yhteyksistä, joita musiikilla on valoon ja valon metafyysisiin ja eksistentiaalisiin ulottuvuuksiin ja jotka kietoutuvat erilaisiin pyhän ja mystisyyden kerroksiin. Nämä samaiset yhtymäkohdat ovat olleet tärkeitä festivaalin tämän vuoden nimikkosäveltäjän ja opettajan Kaija Saariahon uralla alusta alkaen. Yhtä tärkeitä ne ovat olleet festivaalin toiselle pääsäveltäjälle Karlheinz Stockhausenille, jonka myöhäisempää tuotantoa on harvoin kuultu Suomessa.
Stockhausen kohtaa Saariahon festivaalin avajaiskonsertissa
Tämän kesän Musiikin aika käynnistyy avajaiskonsertilla Signals and Sequences Viitasaari Areenalla tiistaina 2. heinäkuuta. Konsertin ensimmäisellä puoliajalla kuullaan viulisti Aliisa Neige Barrièrea ja avauskappaleena on Bachin hengellisesti vahva Chaconne säveltäjän toisesta d-molli-partitasta. Kyseinen kappale on toiminut lähtökohtana myös Kaija Saariahon laajalle Frises-teokselle sooloviululle ja elektroniikalle, joka esitetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa kokonaisuudessaan yhden soittajan voimin heti Chaconnen perään. Konsertin toisella puoliajalla kuullaan niin ikään ensimmäistä kertaa Suomessa Karlheinz Stockhausenin kaksi massiivista teosta esitettynä yhtäaikaisesti. Molemmat teokset – Oktophonie (1991) ja Signale zur Invasion (1992) – ovat peräisin arkkienkeli Mikaelin ja paholaisen kamppailua kuvaavasta toisesta näytöksestä Stockhausenin Dienstag aus Licht -oopperasta, joka puolestaan on osa säveltäjän monumentaalista seitsenpäiväistä Licht-oopperasarjaa. Pasunisti Thomas Moore soittaa ja reagoi yleisön keskuudesta videoartisti Klaas van Verpoestin konserttitilan seinille luomaan alati vaihtuvaan kosmiseen visuaaliseen maisemaan.
Kaksi uutta näyttämöllistä versiota Saariahon helmistä esitellään Viitasaarella
Lauantain 6.7. pääkonsertissa The Heart of Darkness ranskalainen taiteilijakollektiivi La Chambre aux échos esittelee ensimmäistä kertaa Suomessa tulkintansa Kaija Saariahon viulukonsertosta Graal Théâtre. Ryhmä on lisännyt viulukonserttoon osuudet näyttelijälle ja videoille, ja libretto on Aleksi Barrièren käsialaa. Viulistiksi saapuu norjalainen Peter Herresthal, Thomas Kellner näyttelee, orkesteriosuuksista vastaa Uusinta Ensemble ja kapellimestarina vaikuttaa Christian Karlsen. Ennen Graal Théâtrea saadaan nauttia harvinaisesta Kaija Saariahon helmestä, kun vuonna 1981 kantaesitetty, säveltäjän ensimmäinen musiikkiteatterisävellys Study for Life saa uuden toteutuksen Aleksi Barrièren ja La Chambre aux échosin käsissä. T. S. Eliotin ikoniseen The Hollow Men -tekstiin perustuvaa teosta sopraanolle, näyttelijälle, elektroniikalle ja valoille ei ole kuultu Suomessa kantaesityksen jälkeen. Teoksen solistina laulaa Tuuli Lindeberg. Konsertin täydentää serbialais-ruotsalaisen Djuro Zivkovicin vuoden 2014 Grawemayer-palkinnon voittanut kamariorkesteriteos On the Guarding of the Heart.
Festivaalin koko ohjelma julkaistaan ja lipunmyynti avautuu toukokuussa.