Etusivu > Uutiset > Kesäkurssit Musiikin ajassa 30.6.-5.7.2015

Kesäkurssit Musiikin ajassa 30.6.-5.7.2015

Viitasaaren Musiikin aika tarjoaa tulevana kesänä ainutlaatuisen tilaisuuden opiskella nykymusiikkia maailman johtavien säveltäjien, pedagogien ja muusikoiden johdolla. Toivotamme tervetulleiksi musiikin ammattiopiskelijat ja nuoret ammattilaiset, sekä säveltäjät että muusikot perehtymään nykymusiikkiohjelmistoon sekä kehittämään taitoja sävellyksen, yhteissoiton ja improvisaation aloilla.

Ensembletyöskentelyn kurssi muusikoille, mentorina Ensemble Modern (DE). Kurssilla valmistetaan eurooppalaisen nykymusiikin suurnimen, festivaalin säveltäjävieraan Sir Harrison Birtwistlen teos Theseus Game 30 muusikolle ja kahdelle kapellimestarille, jonka Ensemble Modern on kantaesittänyt vuonna 2003 Ruhrtriennalessa. Teos on Birtwistlen myöhemmän kauden tunnetuin, Suomessa vielä esittämätön kamariorkesteriteos. Teos esitetään konsertissa siten, että puolet orkesterista koostuu Ensemble Modernin jäsenistä, puolet kurssilaisista. 80-vuotispäiviään vuonna 2014 juhliva säveltäjä on läsnä festivaalilla ja teoksen esityksessä. Lisäksi kurssilaiset osallistuvat Musiikin ajan Lauri Supposelta tilaaman kantaesityksen esittämiseen Ensemble Modernin kanssa. Kurssille voivat hakea seuraavien instrumenttien soittajat: huilu, oboe, klarinetti, fagotti, käyrätorvi, trumpetti, pasuuna, tuuba, piano, lyömäsoittimet, viulu, alttoviulu, sello. Kurssi sisältää ensembletyöskentelyä ja yksityisopetusta Ensemble Modernin muusikoiden johdolla.

Vuonna 1980 perustettua ja Frankfurtissa toimivaa Ensemble Modernia pidetään kansainvälisesti yhtenä tärkeimmistä uuden musiikin yhtyeistä. Yhtye vieraili viimeksi Suomessa vuoden 1987 Helsinki Biennalessa.

www.ensemble-modern.com

Kurssi lyömäsoittajille, opettajana Steven Schick. Schick on aikamme arvostetuimpia lyömäsoittajia ja pedagogeja. Hän työskentelee professorina San Diegossa, University of Californiassa. 40-vuotisen uransa aikana hän on kantaesittänyt yli 150 teosta, ja toimii nykyään taiteellisena johtajana yhtyeissä red fish blue fish, La Jolla Symphony and Chorus sekä San Francisco Contemporary Music Players. Hän on haluttu orkesterinjohtaja, ja on viime vuosina johtanut mm. BBC Scottish Symphony Orchestraa, Saint Paul Chamber Orchestraa, ICE- ja Asko/Schönberg-yhtyeitä. Hän on kesällä 2015 myös perinteikkään Ojai-festivaalin taiteellinen johtaja ja seuraa mm. Esa-Pekka Salosta tässä tehtävässä. Hänen johdollaan kurssilaiset valmistavat konsertissa esitettäväksi Steve Reichin säveltämän minimalismin kulttiteoksen Drumming sekä Sir Harrison Birtwistlen lyömäsoitinrituaalin For O, for O, The Hobby-Horse is Forgot.

Kurssi säveltäjille, opettajana Brian Ferneyhough. Ferneyhough on laajasti tunnustettu yhdeksi oman sukupolvensa tärkeimmistä säveltäjistä ja pedagogeista, jonka johdolla useat nykysäveltäjät ovat opiskelleet. Englantilainen Ferneyhough on asunut pitkään USA:ssa ja opettanut muun Darmstadtissa, Fondation Royaumontissa, Cambridgessä ja Harvardissa. Musiikin ajassa hän vieraili vuonna 1993. Tällä hetkellä hän toimii Stanfordin yliopistossa sävellyksen professorina. Palkittu ja laajasti esitetty säveltäjä tunnetaan sekä esittäjää että kuulijaa haastavista kompleksisista teoksistaan. Sävellyskurssi sisältää yksilöopetusta sekä yhteisiä luentoja. Quatuor Diotima-kvartetti sekä ensemblet Looptail ja Nikel ovat käytettävissä sävellyskurssille hyväksyttyjen teosten työstämisessä ja esittämisessä festivaaliohjelmaan kuuluvassa konsertissa. Ferneyhough’n ja ensemblejen vierailu toteutetaan osana EU-rahoitteista Ulysses Network -projektia.

http://www.quatuordiotima.fr/

http://www.looptail.nl/

http://ensemblenikel.com/

Improvisaatiokurssi, opettajana George E. Lewis. Omana instrumenttinaan pasuunaa soittava Lewis toimii amerikkalaisen musiikin professorina Columbia Universityssä, New Yorkissa. Hän on mittavan ja palkitun uransa aikana tehnyt mm. elektronista ja tietokonemusiikkia, multimediainstallaatioita ja sekä kirjoitettua että improvisoitua musiikkia, joka on tallennettu yli 140 levytykselle. Hän on jäsen maineikkaassa chicagolaisessa luovan säveltaiteen edistämisen yhdistyksessä AACM:ssä, josta hän on myös julkaissut palkitun kirjan A Power Stronger Than Itself: The AACM and American Experimental Music (University of Chicago Press). Lewis on tehnyt yhteistyötä mm. Anthony Braxtonin, Muhal Richard Abrahamsin ja Evan Parkerin kanssa. Viitasaarella vuonna 1985 vierailleelle Lewisille on myönnetty vuonna 2002 MacArthur fellowship ja hänet on palkittu vuonna 2012 Yhdysvaltain elektro-akustisen musiikin seuran SEAMUS-palkinnolla. George E. Lewis osallistuu myös sävellyskurssin opetukseen.

Säveltäjävieras Sir Harrison Birtwistle

Vuonna 2014 80 vuotta täyttänyt Sir Harrison Birtwistle lienee yksi arvostetuimmista elävistä säveltäjistä. Hän on erityisen tunnettu laajoista oopperoistaan, joita on esitetty Englannissa ja kansainvälisesti mm. Salzburgissa ja Holland Festivalilla. Hänen musiikkiaan ovat kantaesittäneet muun muassa Pierre Boulez ja Daniel Barenboim, ja hänelle on myönnetty useita palkintoja, merkittävimpinä Grawemayer- ja Ernst von Siemens Music Prize -palkinnot.

Arkaaiset rituaalit ja labyrinttimainen kerronta ovat tunnusomaisia piirteitä hänen omaleimaisessa musiikissaan. Säveltäjä saapuu pariksi päiväksi Musiikin aika-festivaalille seuraamaan teosten harjoituksia ja ottamaan osaa keskusteluihin musiikistaan.

Hinnat:

Kurssimaksu on aktiivioppilailta 250 €. Maksuun sisältyy yhdelle kurssille osallistuminen, kaikille avoimet luennot ja keskustelutilaisuudet joita pitävät Sir Harrison Birtwistle, Brian Ferneyhough, Steven Schick ja George Lewis sekä pääsy kaikkiin festivaalikonsertteihin. Kiinnostuneiden on mahdollista osallistua kahdelle kurssille, jolloin kurssimaksu on yhteensä 330 €. Majoitusmaksu asuntolassa kahden hengen huoneissa on 150 € / 7 yötä.

Kursseille otetaan myös passiivioppilaita. 100 € passiivioppilasmaksulla voi osallistua kuuntelijana kursseille lukuun ottamatta yksityistunteja. Passiivioppilasmaksu ei sisällä vapaata pääsyä festivaalin konsertteihin.

Hakeminen ja lisätiedot:

Hakeminen kursseille alkaa 20.1.2015, ja tapahtuu musiikin ajan nettisivuilla julkaistavalla lomakkeella. Lomakkeeseen tarvitaan liitteeksi mm. CV sekä säveltäjiltä sävellysnäytteitä. Tarkemmat kurssikohtaiset vaatimukset kerrotaan kurssisivulla tammikuussa. Viimeinen hakupäivä on säveltäjien osalta 28.2. ja muusikoiden osalta 10.3. Lisätietoja kursseista antaa taiteellinen johtaja Johan Tallgren, johan.tallgren@musiikinaika.org.

Oikeudet muutoksiin pidätetään