Musiikin aika -festivaali järjestää jälleen osana Uuden musiikin kesäakatemiaansa 2.–7.2.2019 kolme kansainvälisten huippumentoreiden ohjaamaa kurssia Viitasaarella. Musiikin opiskelijoille ja nuorille ammattilaisille suunnattujen kurssien opettajiksi on kutsuttu maailman johtavia säveltäjiä, pedagogeja ja muusikkoja. Sävellyskurssin ja kamarimusiikkikurssin opettajat (Kaija Saariaho ja Camilla Hoitenga) sekä kurssitiedot julkistettiin jo joulukuussa 2018.
Kolmannen kurssin opettajana toimii maineikas saksofonisti John Butcher. Suomessa useasti vieraillut Butcher on työskennellyt 80-luvulta saakka satojen maineikkaiden muusikoiden kanssa niin suuremmissa kokoonpanoissa kuin pienemmissäkin duokonserteissa. Butcherille on erityisen tärkeää ajan ja paikan ainutkertaisuus. Hänen musiikissaan yhdistyvätkin mm. improvisaatio, muusikon omat sävellykset, monikanavaiset teokset sekä kokeilut erilaisten akustiikkojen kanssa.
Kurssilla tutkitaan käytännönläheisesti, millaisia haasteita, mutta myös palkintoja improvisaatio esittäjälleen tarjoaa – niin yksin soolona, pienessä ryhmässä kuin isommassakin yhtyeessä. Kurssin tarkoituksena on löytää osallistujan omin ääni, joka ei toimi pelkästään itsekseen improvisoidessa vaan myös muiden kanssa yhteistyössä spontaanisti luodussa musiikissa.
Kursseille osallistuminen maksaa aktiiviopiskelijoilta 250 € ja passiiviopiskelijoilta 100 €. Aktiiviopiskelijoiden kurssin hintaan kuuluu sisäänpääsy kaikkiin festivaalikonsertteihin jotka eivät ole loppuunmyytyjä. Ilmoittautumisaika sävellyskurssille päättyy 17.2.2019 ja kamarimusiikkikurssille sekä improvisaatiokurssille 17.3.2019. Kurssien opetuskieli on englanti.