Etusivu > Uutiset > 2019

Vuosi: 2019

Musiikin ajan uudeksi toiminnanjohtajaksi Mikko Leppänen

Viitasaarella vuosittain järjestettävä Musiikin aika -festivaalin osa-aikaisena toiminnanjohtajana aloittaa 1.1.2020 musiikin maisteri Mikko Leppänen Helsingistä. Musiikin aika – Time of Music on Suomen vanhimpia nykymusiikin festivaaleja, jolla on useita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Helsingissä asuva Leppänen toimii tällä hetkellä osa-aikaisesti valtakunnallisen nuorten sinfoniaorkesteri Vivon intendenttinä, missä tehtävässä hän jatkaa edelleen. Leppänen on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemian… Lue lisää »

Musiikin aika -festivaali mukana uudessa suuressa, kulttuurin kuratointiin liittyvässä hankkeessa

Hankkeelle rahoitusta lähes kaksi miljoonaa euroa Musiikin aika -festivaali on saanut merkittävän uuden EU-rahoituksen vuosille 2020–2023 Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelman kulttuurin alaohjelmasta. Hakuaika eurooppalaista yhteistyötä edistäviin projekteihin päättyi joulukuussa 2018 ja keräsi yhteensä 346 hakukelpoista hakemusta, joista erityisesti suurimittaiseen yhteistyöhön painottuvia hakemuksia oli 69. Näistä 19 ylitti EU:n arviointikriteerien mukaisen 80 pisteen rajan ja… Lue lisää »

Ohjelma julki: Musiikin ajassa valoteoksia, virtuaalitodellisuutta ja pitkäaikaisten yhteistöiden hedelmiä

Tämän vuoden festivaali sukeltaa mystisyyden ja hengellisyyden syövereihin tutkien monimuotoisten musiikkiteosten kautta valon olemusta eksistentiaalisena ulottuvuutena. Festivaalin keskiössä ovat Kaija Saariahon ja Karlheinz Stockhausenin teokset ja tuotannot, joita kuullaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Festivaalin säveltäjävieraan Saariahon musiikkia on muutoinkin runsaasti festivaaliohjelmassa. Odotettu kantaesitys festivaalilla on Alexander Schubertin virtuaalitodellisuutta hyödyntävä ja äänen, valon ja liikkeen toisiinsa… Lue lisää »

Musiikin ajan vuoden 2019 teema on Valon kielioppi

Musiikin ajan teemana vuonna on 2019 on Valon kielioppi – The Grammar of Light. Teema ammentaa yhteyksistä, joita musiikilla on valoon ja valon metafyysisiin ja eksistentiaalisiin ulottuvuuksiin ja jotka kietoutuvat erilaisiin pyhän ja mystisyyden kerroksiin. Nämä samaiset yhtymäkohdat ovat olleet tärkeitä festivaalin tämän vuoden nimikkosäveltäjän ja opettajan Kaija Saariahon uralla alusta alkaen. Yhtä tärkeitä ne… Lue lisää »

Haku käynnissä Musiikin ajan Uuden musiikin kesäakatemian kursseille | Improvisaatiokurssin opettajaksi John Butcher

Musiikin aika -festivaali järjestää jälleen osana Uuden musiikin kesäakatemiaansa 2.–7.2.2019 kolme kansainvälisten huippumentoreiden ohjaamaa kurssia Viitasaarella. Musiikin opiskelijoille ja nuorille ammattilaisille suunnattujen kurssien opettajiksi on kutsuttu maailman johtavia säveltäjiä, pedagogeja ja muusikkoja. Sävellyskurssin ja kamarimusiikkikurssin opettajat (Kaija Saariaho ja Camilla Hoitenga) sekä kurssitiedot julkistettiin jo joulukuussa 2018. Kolmannen kurssin opettajana toimii maineikas saksofonisti John Butcher.… Lue lisää »