Etusivu > Tietoa

Tietoa

Musiikin aika on suomalainen nykymusiikkitapahtuma, joka järjestetään kesä–heinäkuun vaihteessa Keski-Suomessa Viitasaarella. Se on suurin vuosittain järjestettävä nykymusiikin festivaali Suomessa ja ainoa pohjoismainen nykymusiikkifestivaali, jolla on säännöllistä kurssitoimintaa. Tänä vuonna festivaali toteutetaan jo 42. kerran. Tapahtuman virallinen järjestäjä on alusta alkaen ollut Viitasaaren kesäakatemia ry.

Vuonna 1982 perustettu Musiikin aika on kansainvälisesti arvostettu nykymusiikin foorumi, jolla ovat vierailleet lähes kaikki aikamme merkittävimmät nykysäveltäjät John Cagesta Iannis Xenakikseen, kotimaisia kärkinimiä unohtamatta. Festivaalin ja kurssitoiminnan yhdistelmä mahdollistaa merkittävien säveltäjien saamisen Viitasaarelle kurssien opettajiksi. Akatemia edistää nykymusiikin erityisosaajien kouluttamista Suomessa. Kansainväliset kurssit huippusäveltäjien ja -instrumentalistien johdolla lisäävät nuorten ammattilaisten kansainvälisiä verkostoja ja työllistymismahdollisuuksia.

Viitasaaren Musiikin aika on ollut johtava verkostoitumispaikka kesäisin jo usealle sukupolvelle suomalaisia nykymusiikin ammattilaisia lähtien Esa-Pekka Salosesta ja Kari Kriikusta nykypolven nouseviin säveltäjänimiin kuten Sampo Haapamäki ja Sebastian Hilli. John Cagen vierailua festivaalilla vuonna 1983 pidetään yhtenä lähimusiikkihistoriamme merkittävimpänä vierailuna Suomessa. Vuonna 2015 festivaalisäveltäjinä vierailivat Sir Harrison Birtwistle ja Brian Ferneyhough. Birtwistlelle myönnettiin samana vuonna Wihurin musiikkipalkinto.

Kesän 2019 merkkitapahtuma oli Kaija Saariahon palaaminen festivaalille opettajana ja säveltäjävieraana 25 vuoden tauon jälkeen. Festivaali kantaesitti yhden Saariahon viimeisemmäksi jääneistä teoksista Study for Life.

Uusimmat vaikutteet nykymusiikissa ovat usein saapuneet Viitasaarelle ennen Helsinkiä.

Viime vuosina Musiikin aika on käsitellyt rohkeita ja yhteiskunnallisia teemoja. Vuonna 2018 teema oli Rooms & Bodies, ja teokset heijastelivat monella tapaa yhteiskuntamme kiihtyvää digitaalista aikakäsitystä. Vuoden 2019 teemana oli valo, jossa yhteiskunnan muutoksia lähestyttiin eksistentiaalisesta ja mystisestä näkökulmasta. Kesän 2021 festivaali ”Timehifts – muistolaattoja tulevaisuudelle” hyvästeli symbolisesti pandemian ja sitä edeltävän aikakauden. 40-vuotisjuhlavuoden 2022 festivaalin teema oli ”Mundi novi – New worlds”, jolla katse suunnattiin tulevaisuuteen ja uuden löytämiseen.

Tällä hetkellä Musiikin aika on mukana Ulysses Network ja Sounds now -hankkeissa.

Lue lisää Musiikin ajan historiasta täältä.

Festivaalin yhteystiedot